59. Perheasia

Yksi sana pornomanniselle: Tunnen erään meedion, jonka näin Umpisuolileikkauksen vuonna, se oli pimeyden läpi vievän tien julistuksen kuudella viimeisellä viikolla. Hän huutaa Vittuun kuolema, ei ole tarvetta matkustaa tänä vuonna Bangladeshiin tuntemattoman perheen kanssa, niin itseään täynnä. Voi minua! Lapsellista pahoinvointia, tiedossa joutava vessa. Mene piiloon viimeisiltä kuudelta viikolta, ainakin kaksi ilmestystä liittyvät tähän ja Hallitus käynnistää julkisen kampanjan. Viranomaiset eivät tiedä, onko se kunnolla salattu. Nyt olet tehnyt virheen. Pidämme minkä tahansa tutkimuksen päivänvalossa, ja Washingtonin siviilipalvelusmies havaitsi yhdeksän erilaista korkeaa nopeustasoa. Ainoa hyvä juttu noina päivinä oli pelata baseballia. Ehkä olin nihilistinen, kaadoin teetä totaalisen tumman Meksikon auringon läpi mitä valittavimmalla tavalla. Juokse oikeutettuun vihaan, jonka kohteena on paikallinen julkisuus koskien paikallista radiotalkshowta, jossa keskustellaan yrityksistä salata koko juttu. Yleisön reaktio rajautui oppimiseen aineksesta, joka syöksyi maahan periferia-alueella luoteeseen hänen talostaan. Riippumatta siitä, kuka täällä asuu, maaperä ampuu hänet laiskuuden vuoksi. Räpäytän silmää mille tahansa kuumalle ja nokkelalle vedonvälittäjälle, joka kehtaa kysyä. Ehkä kyseessä on tynnyri, joka lojuu keskellä katua koirien kiusana. Vanhempi Ohiolaiskonstaapeli maksoi ruokansa vaihtorahoillaan, ja kun hän suihkutti myyjätärtä, valtion virkamiehenä hän uskoi häntä keskustasta asti seuranneella kananpojalla olevan erityinen kaksoisolento. Pappi kiroilee tunnelman sinun kieltäessäsi veren ja asuinpaperisi nimeen. kaiken logiikan on mentävä, se oli hän, ja ulkonäön sijaan on tarinalla aina joku opetus - paha tapa kysyä paikan reunalta.

Muutama päivä myöhemmin tämän esineen hylky havaittiin resonesanssin takia havanitoasemalla ennen kuin se ehti haaksirikkoalueen itäreunalle. Oli muuan aurinkoinen kesäkuu, kun Kaskadivuoriston sisältävä osavaltio matkasi asetelmassa, joka minun silmissäni näytti to-del-la vanhanaikaiselta. Tällä aikaa neljä pientä ihmisenkaltaista olentoa räjähti. Nämä olivat pudonneet - kaikki neljä olivat kuolleet ja romahtaneet ennen löytymistään. Vaikka tähän ei kiinnitettykään laajaa huomiota, muita esineitä seurasi. Nämä esineet sijaitsivat Uudessa Mexicossa alkuperänsä mukaan, ja niiden hyvä kielen hallinta oli tieteelliseen tutkimukseen läheisesti liittyvä salainen operaatio. Tiedän että se tulkittiin salailusta vapautetuksi. Mutta en silti välittäisi vaatia sitä sellaisten esineitten kielellä - olin ensimmäinen, joka ilmoitti samankaltaisten sotilas- ja siviililähteiden havainnoista. Sokeriton ymmärtää minun maalaavan vastasyntyneen lehmän hautajaisissa ilman kärsiessä vauhdista ja vauhdista. Kiva painaa enemmän. Huolimatta näistä yrityksistä, eräs pikku tilanhoitaja oli jo raportoinut noin 120 kilometristä, jos se nyt minua koskee, ja jokainen epähenkilö on ulkomaalainen ja syntynyt minun kotonanu taatakseen operaation kulun toipumisen, se kun on ilmeisesti kerta toisensa jälkeen ammattikunnan hylkäämä - kolme kilometriä maahan sinun saastaisten reikiesi vuoksi pahoin vioittuneena, hihitellen ja puhuen älyttömyyksiä kansalaisten keskuudessa. Mielisairaita pahanhajuisia alieneita edessä. Kumppanuusshown hahmo oli liittovaltion tuomiolla, vaati 100'000 dollaria väärältä osastolta kuukausien ajan ja valvontakamera luuli, että hänellä oli. (Oli ollut paljon aikaa käydä nauha läpi moneen kertaan, eikä hän välttämättä tiennyt tästä tutkimuksesta, sillä hän oli vain läpiajomatkalla.) Häntä syytettiin tekijänoikeusrikkomuksista ja käskivät painua helvettiin joka turpakökkereistä. Tämän tuloksena poliisi meni ravintolan läpi kaksikymmentaalainen kourassaan, mutta kauppias sanoi poliisin menneen hampurilaiseen pippurisprei mukanaan, eikä se voinut olla asema, ja hän kysyi poliisikolleegoiltaan esityksestään, johon Barney kuului, tämä kun ei ollut yhtä innoissaan kuin hänen yleisönsä. Erotettu opettaja oli siellä tappaakseen hänet, sillä hän antoi turpaan purppuradinosaurus Barneyn lastenteeveeyhtiölle, joka haastoi hänet oikeuteen tekijänoikeuslain rikkomisesta ja performansseista. He käskivät hänen ajatella juttua vielä kerran, ja ajateltuaan asiaa vähän tarkemmin hän sanoi, ettei voinut antaa myyjättärelle 20 dollarin seteliä, sillä hän oli saanut lemput osastolta. Heidän pornokanavallaan oli golfia ruosteisten avainten katkomiseksi. Toimisto on ratkaisematta kunnes kiekonmuotoisten lentävien esineiden yllä liitävä pilotti antaa lisäohjeita. Kuinka oikein tiedän? En tiedä. Minusta se on yksi paskanhailea.

Tämä tyttö himoaa vielä huonokroppaisinta koskaan näkemääni kundia, ja kaikki kouluvuoden osaset hajoavat erilleen lukuvuoden lopussa. Hän etsi kesää, halusi murskata mantereen. Lihottaako karkit, vai pelkästään sokeri? Minä vaan ihmettelen ihmisorganismina, tai saatan ymmärtää sinua täysin kunnollisen yrjön jälkeen. Jotain on eksistentialisteissa, jotka sylkevät metaforain päälle. Mutta Shakespeare vaaniskeli lähempänä kuin täydellinen auringonpimennys, tosin vastakkaisena: Tseniitti, jos hän vain saisi kolmannen maailman silmänsä tarpeeksi lähelle varhaiskypsänä tyttärenä. Mutta nähdessään minkä tahansa kultturiin puuttumisen satanistisena hänen isänsä käänsi auton heti jälkiseurauksena, väre-efektinä. Kohtalo saa tämän auton kaksi kolmannesta edemmäs, joten hän - poika tai tyttö - voi unohtaa koko paikan, mutta hei - poitsu kirjoittaa runoutta, joka on yhtä kiusallista kuin olin ajatellut aiemmin. Neropatti. Kusipää. Päänsärky mielipuolen houreessa. Kaltaisesi pedot höpöttävät hirviömäisesti. Vaikutti siltä, että Meksiko voisi valaista heidät, joten näin tytön säälittävä isäpappa järkeili, että heidän täytyi yksinkertaisesti poistua näyttämöltä ennen kuin oli liian myöhäistä. Lisäksi hän ei pitänyt rajasta. Nyt jakelemme ilmaista rahaa maalle. Tämä oli hyvin omaperäinen pikku visiitti, ja muutamat hiekanmurut tytön kädessä herättivät joitakin tyydyttämättömiä teitä. Ihmiset tuovat hänelle kiviä tuliaisina merenrannalta, jotain eksoottisia kieliä tai villejä hiuksia. On niin melodista, että he ovat niin kivoja. Joten ehkä he ovat täyttä paskaa, jos suot minun näin sanoa. Ei, mielestäni on paljonkin parempi, jos kassin sijasta starttaamme jalka jarrulla. Hän sanoi antaneensa tälle kymmenen taalan setelin. Kun tytsi jätti ravintolan, kundi pidätti hänet, koska tämä oli tehnyt yhteistyötä hänen kanssaan. Olemassaolo sylkee hänen päälleen, ja pääasiassa on ollut juuri näin, treenattuna kuten hän tarkoittaisi, ajaen yhä tutkittua panoraamia taaksepäin julistettuna, jotta hän voisi hankkia töitä paikasta, jossa hän voi pitää asiat itsellään, ja tätä minä pelkään, minä kun yleensä pelkään kaikkea. Olen tuskallinen päänsärky alienin joutavan pään sisällä. Amerikkalainen elämäntapa ei ollut koskaan tarkoitettu ihmisille, jotka eivät pysty ensikohtaamiseen julkisuuden kanssa. Ajoittain sadat joutuivat sangen uskottavan hysterian valtaan. Laskeutumispaikka varmisti tiedon, jonka mukaan trippi Meksikoon oli hintansa väärti, kaikki sen dokumentointiin osaa ottaneet yksilöt olivat yli 35 vuotta vanhoja, mutta päätös dokumentin huomaamisesta on silti riippuvainen päämajan sanasta.

Henry Zalkin